Cheap OEM Software Hostelliviesti

2 • 2010

14.07.2010

Uusi kohde Kokemäellä: Kartano Hostel
Kartano Hostel Kokemäeltä on yksi uusimmista tulokkaista SRM-hostellien joukkoon. Anttilan Tilan Kartano Hostel tarjoaa aamiaismajoitusta ympäri vuoden perheille, sekä omatoimi- ja liikematkailijoille. Majoitustiloja on yhden hengen huoneista isompiin seitsemän hengen huoneisiin sekä lisäksi tarjolla on mökkimajoitusta. Kartanon historia ulottuu jopa 1700-luvun loppupuolelle, joka antaa omaleimaisen kuvan paikasta ja ympäröivästä miljööstä. Majoitustilojen lisäksi hostellissa on paljon yleisiä oleskelutiloja, jotka ovat majoitusasiakkaiden käytössä. Hostelli sijaitsee 1,5 kilometriä Kokemäen keskustasta Helsingin suuntaan.
Kartano Hostelin omistaja Tommi Anttila kertoo tilan ja hostellin toiminnasta seuraavaa:
”Anttilan tila on toimiva maatila, joka kasvattaa palkohereitä ja puutarhamarjoja. Palkoherneissä olemme yksi Suomen suurimpia ja tilallamme kasvatetaan muun muassa 10 prosenttia Suomen karviaisista. Vadelma-alamme on 13 hehtaaria.”
”Marjabisneksen lisäksi halusimme lähteä mukaan majoitustoimintaan. Remontoimme yli kymmenen vuotta Kartanon rakennuksia ja toiminta on kasvanut vuosi vuodelta. Virallisesti Kartano Hostel aloitti vuosi sitten majoitustoiminnan.”
”Asiakkaamme ovat pitäneet hostellimme hyvästä sijainnista lähellä Kokemäen keskustaa ja monipuolisista majoitusvaihtoehdoista.” Parhaimman asiakaspalautteen Tommi kertoo saaneensa eräältä asiakkaalta, joka on kierrellyt yli 30 vuotta työnsä puolesta Suomen hotelleja. Asiakas oli ollut erityisen tyytyväinen hostellin tarjoamaan laadukkaaseen majoituspalveluun.
Tommille Hostelling International on tullut tutuksi nuoruusvuosilta, mutta ajatus Kartano Hostelin liittymisestä HI-ketjuun lähti hostellin asiakkailta, jotka kehoittivat lähtemään mukaan kansainväliseen toimintaan. Tommi kokee ketjussa mukana olon tärkeäksi ja näkee tämän lisäävän hostellitoiminnan luotettavuutta. Hän odottaakin ketjuun kuulumisen myötä lisää kotimaisia ja kansainvälisiä asiakkaita Kokemäelle.
Tommilta kysyttäessä miksi tulla Kokemäelle on vastaus yksinkertainen: ”Kokemäki ja sen joki!”
Kokemäellä on paljon nähtävää Kokemäenjoen ympäristössä sekä siellä sijaitsee Suomen vanhin puurakennus. Hostellin yhteydessä toimii myös Suomen pienin limonaditehdas, jonka juomia pääsee nauttimaan Kartano Hostellissa.
 
Tutustu Anttilan tilan omiin nettisivuihin: www.anttilantila.fi/
Anttilan tila on myös Facebookissa, siirry sivulle tästä.
 
Henna Kokko

<<Takaisin etusivulle

Hostelling International -lippu vedettiin salkoon SRM:n käydessä tutustumassa Kartano Hostelliin

Tilamyymälästä voi ostaa tilan marjalimonadeja ja -mehuja ja muita herkkuja

Kartano Hostel sopii myös ryhmämajoitukseen

Kartanotunnelmaa kahden hengen huoneessa
 


 

Suomen Retkeilymajajärjestö-SRM ry, Yrjönkatu 38 B 15, 00100 Helsinki (avoinna ma-pe klo 9-16).
Puh. (09) 565 7150, faksi (09) 5657 1510, e-mail: info@srm.fi, www.hostellit.fi / www.hihostels.com

Powered by GetWeb