Cheap OEM Software Hostelliviesti

2 • 2010

14.07.2010

HI-Hostelleiden tulevaisuus näyttää valoisalta
HI-hostellit ovat selvinneet suhteellisen hyvin poikkeuksellisen vaikean jakson yli, totesi IYHF:n pääsihteeri Mikael Hansson raportissaan konferenssiedustajille Shenzhenissä. Kuluneen kahden vuoden aikana matkailua ovat koetelleet talouslama, sikainfluenssa, lentoyhtiöiden taantuma ja useat lakot sekä viimeisimpänä tuhkapilvet. Näistä huolimatta etenkin nuorten ikäpolvien matkailuinto on säilynyt. 
Pääsihteeri Hansson korosti erityisesti  internet-palvelujen parantumista. IYHF:n oma varausjärjestelmä on kasvattanut suosiotaan koko ajan ja sisäinen viestintä on noussut uudelle tasolle hiway-ekstranetin ansiosta. 

Mikael Hansson kertoi järjestön painottavan jatkossa asiakaspalautteen merkitystä. Hostellitoimintaa halutaan kehittää asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Myös jäsenetuja selkiytetään ja erityisesti majoituksesta myönnettävä alennus pyritään saamaan yhtäläiseksi ympäri maailman, jolloin jäsenyyttä on helpompi markkinoida.
Laatua ja saatua palautetta valvotaan aikaisempaa tarkemmin, mistä osoituksena ovat jo ensimmäiset toteutetut sanktiot. Hansson raportoi, että eräitä kansainvälisesti merkittävien matkailukohteiden hostelleja on poistettu varausjärjestelmästä, koska ne eivät ole täyttäneet kriteereitä.

Internetin osalla on yhä parannettavaa. Mikael Hansson selvitti järjestön panostavan hakukoneoptimointiin ja näin parempaan Google-saavutettavuuteen. Tähän tehtävään on rekrytoitu pätevää alan asiantuntemusta.
Pääsihteeri esitteli IYHF:n uutta ja ajanmukaista graafista ilmettä. Sen avulla yhdenmukaistetaan  netin, painotuotteiden ja markkinointimateriaalin ulkonäköä ja vahvistetaan HI-brandin imagoa.
IYHF suhtautuu ympäristökysymyksiin aikaisempaa vakavammin. Useissa jäsenmaissa on jo toteutettu onnistuneita ympäristöhankkeita, joita hyödynnettiin myös uudistettaessa IYHF:n ympäristöohjeita. Ne hyväksyttiin yksimielisesti konferenssissa. 
 
IYHF järjestöstä yhtiöksi

Kahden vuoden välein pidettävässä konferenssissa tehtiin merkittäviä rakenteellisia päätöksiä. Vuosien varrella IYHF:n sääntöjä ja järjestömuotoa on hiottu useaan otteeseen. Koska järjestön toimisto sijaitsee Lontoon lähialueella, sitä koskee englantilainen lainsäädäntö.
Viime vuosina tehtyjen lakimuutosten vuoksi asiantuntijat olivat vahvasti sitä mieltä, että IYHF:n rakenne ja säännöt on ajanmukaistettava. Mittava uudistuspaketti hyväksyttiin monivaiheisten äänestysten jälkeen yksimielisesti. Sen tuloksena IYHF-järjestöstä siirrytään Hostelling International –markkinointinimiseen yleishyödylliseen yhtiöön, jonka taustalla on edelleenkin nimenä myös IYHF. 

Henkilövaalit ovat aina mielenkiintoa herättävä osa konferenssia. IYHF:n puheenjohtaja Edith Arnoult-Brill (Ranska) ja taloudesta vastaava skotti John Dickson olivat ainoat ehdokkaat jatkamaan samoissa asemissa seuraavankin kaksivuotiskauden, joten heidän valintansa oli varsin helppo vaihe.
Sen sijaan varapuheenjohtajiksi oli useita kandidaatteja – valituiksi tulivat Ken Kilkenny (Irlanti) ja Robert McQuirk (Australia) . Myös hallituksen jäsenpaikoista äänestettiin vilkkaasti. Hallitukseen valittiin Gail Hesse (USA), Pablo Fisch (Argentiina), Igor Jurisic (Slovenia), Clive Croy (Uusi-Seelanti) ja Mamdouh Mandour (Egypti).

Ari Aalto


<<Takaisin etusivulle

IYHF:n pääsihteeri Mikael Hansson on luotsannut kansainvälistä hostellijärjestöä nyt kaksi vuotta


IYHF:n hallitus jatkoi pitkälti samanlaisena kuin edellisellä kaudella 

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa ranskalainen Edith Arnoult-Brill

Suomen Retkeilymajajärjestö-SRM ry, Yrjönkatu 38 B 15, 00100 Helsinki (avoinna ma-pe klo 9-16).
Puh. (09) 565 7150, faksi (09) 5657 1510, e-mail: info@srm.fi, www.hostellit.fi / www.hihostels.com

Powered by GetWeb